Tämä poikkeusaika vaikuttaa meihin kaikkiin erilaisilla tavoilla ja kuten monesti jo sanottu, harvalle meistä poikkeusaika on ollut helppoa tai kevyttä aikaa. Sekä töissä että vapaa-ajalla vaatimukset ovat voineet kasvaa, toisaalta olemme enemmän yksin, ja asiat mitkä tuovat tavallisesti iloa ja jaksamista ovat vaikeammin saatavilla. Tässä ajassa keskeiseksi muodostuu oman itsensä kuuntelu ja omien tarpeiden äärelle pysähtyminen. Aihe, mille on aina tilausta, mutta ehkä juuri nyt sille on erityisen hyvä luoda tilaa. Ehkä jopa pakko, että voimme jaksaa tämän kuormittavan tilanteen kanssa.
Ihmisyyteen ja sen tuskallisiin puoliin kuuluu mielestäni se ääni, joka on vaativa, ankara tai tuomitseva. Se ääni joka kertoo meille että se mitä tarvitsemme ei ole tärkeää tai että tarpeemme ovat liian suuria. Se saattaa myös kertoa meille olevamme vääränlainen tai syyttää meitä pahasta olostamme.
“Aikuistu jo. “”Olet hankala ihminen.”
” Olet liian takertuva/tarvitseva.”
“Sinun on selvittävä yksin.” “Et ansaitse kokea/ajatella näin.”
Näitä tai joitakin samankaltaisia lauseita tai tapoja suhtautua voimme tunnistaa omassa mielessämme, erityisesti silloin meillä on paha olla. Nämä ajatukset tai suhtautumistavat on opittuja tapojamme selviytyä ja pärjätä maailmassa, jossa olemme erillisiä toisista, ja jossa aina meitä ei ymmärretä tai katsota lempeästi. Omien tarpeidemme vähättely, vaativuus tai kritisointi ovat tällaisista tilanteista opittuja apureita, joiden apu meille on kyseenalaista. Tällaista ääntä on helppo uskoa, ja sen mukaisesti pyrkiä ohittamaan asioita mitä tarvitsemme, erityisesti hankalia tunteita.
Nyt korona-ajan keskellä, jos koskaan, on ehkä vaikeampi saada osakseen läheisen lempeää katsetta tai kosketusta, kun esim kontaktit ystäviin ja muihin läheisiin ovat harvemmassa. Paljon enemmän voi olla omassa varassamme nyt, että otamme itsemme todesta, emme vähättele, kritisoi, lyttää tai mitätöi omia tarpeitamme. Tarvitaan lempeää katsetta myös itseltämme, jotta oma pahoinvointi ei kasvaisi.
Ensimmäinen askel on se, että voisi yrittää tiedostaa sitä, millainen orjapiiskuri, kurittaja tai mitätöijä siellä omassa mielessä asustaa. Nämä äänet ovat erityisesti vallalla, jos sinulla on ahdistusta, masennusta tai muuten paha olla omissa nahoissasi. Myös vaikeus pysähtyä voi olla merkki siitä, että kaivataan lempeyttä, ymmärrystä ja tilaa omille tunteille ja tarpeille. Ehkä jo kun luet tätä, mielesi voi tuottaa jotakin, mistä voit saada kiinni. Ovatko ne vastalauseita, vaatimuksia tai ankaruutta? Vai jotakin muuta?