people, couple, kiss

mitä parisuhteesi ongelmakohdat paljastavat sinun uskomuksistasi?

Parisuhteen kriisissä joskus voi konteksti unohtua. Parisuhteessa ongelmia ja tyytymättömyyden aiheita saatetaan peilata esimerkiksi siihen, millaista suhteen alkuaikoina on ollut. Voi olla myös, että ongelmia ja puutteita peilataan tai verrataan johonkin, mistä ei olla aivan tietoisiakaan. Alkuhuumavaiheeseen liityy usein kokemuksia täyttymyksestä ja jonkin sellaisen toiveen täyttymisestä, jota ei ääneen sanota tai edes ajatella. Parisuhteen kriisin keskellä on hyvä tehdä pysähtyminen kaiken sen äärelle, mitä parisuhteeseen omalta osalta latautuu. Tässä tilanteessa on hyvä hetki pysähtyä kysymään itseltään joitakin seuraavista, muistellen myös parisuhteen alkuvaiheita:

  • Mitä parisuhteelta toivon? Mitä toiveita minulla oli kun päädyin parisuhteeseen tämän henkilön kanssa?
  • Mitä alkava parisuhteeni tuntui minulle lupaavan?
  • Miksi haluan/halusin juuri tämän henkilön kanssa parisuhteeseen?
  • Mihin olen suhteessani nyt pettynyt?
  • Mitä odotan kumppaniltani? Millainen parisuhde olisi täydellinen parisuhde* ja miten toinen sellaisessa kanssani olisi?
  • Ovatko odotukseni kumppaniani kohtaan sellaisia, joista kumppanini on tietoinen?
  • Miten itse vaikutan toiminnallani tavoitellessani ns. “täydellistä parisuhdetta”?

Toivomukset, odotukset ja pettymykset ovat kaikilla omanlaisiaan, joten kysymyksiin on monenlaisia vastauksia.

Parisuhdekriisin keskellä herkästi kutsuvalta tuntuu pohdiksella ja keskittyä toisen puutteisiin ja omiin pettymyksiin toisen ominaisuuksina. Tärkeä palanen kuitenkin usein unohtuu, eli omien odotusten ja toiveiden tutkiminen. Niihin liityvät nimittäin myös pettymysten aiheet. Joskus näiden tutkiminen omina uskomuksina voi laittaa omia odotuksia ja pettymyksiä kontekstiin ja vapauttaa tilaa parisuhdekriisin epätoivon keskelle.

* huom. täydellistä parisuhdetta ei ole olemassakaan. Täydellisellä tässä tarkoitetaan mielikuvaa ideaaliparisuhteestasi.